sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Valmismatkat vs Omatoimimatkat

Tässä aloin etsiskellä aikanikuluksi tarvittavaa tietoa Itävallan reissuamme ajatellen, ja törmäsin muutamaan valmismatkapakettiin. En tiedä mitä muut ovat mieltä, mutta mielestäni kaiken mitä siinäkin listassa oli tehty, voi tehdä ihan itse ilman opasta ja luultavasti paljon paremmin omalla vapaalla aikataululla. Minulla ei mitään suurta matkakokemusta vielä ole kertynyt, mutta olen ollut yhdellä valmismatkalla Rhodoksella monen monta vuotta sitten, ja itse suunnitellut kolme, kohta neljä reissua. Näiden perusteella voin sanoa, että kannatan ehdottomasti omatoimimatkoja.


Valmismatkojen puolustuksia ovat varmasti niiden helppous, ei tarvitse itse miettiä juurikaan mitään ennen reissua ja reissussakin ei tarvitse aikataulun sovittamisen suhteen juurikaan päätään vaivata. Opas selittää siellä sun täällä kohteita ja kaikki välimatkat on etukäteen tarkasti ajoitettu ja suunniteltu.

Mutta, eikö matkustuksen hauskuus ja koko idea (ainakin itselläni) ole juuri se, että saa tehdä siellä mitä huvittaa, millä aikataululla huvittaa. Saa itse suunnitella ja toteuttaa oman reissunsa. Minä en ainakaan tarvitse ketään opasta saattamaan minua nähtävyyksille, kun sen pystyy ihan itsekin tekemään ilman lisäkuluja. Ymmärrän tietenkin siinä kohdassa valmismatkat, jos on lähdössä esimerkiksi rantalomalle, eipä siinä sitten väliä kunhan on lennot ja hotelli helposti varattuna. Juuri sellaisella valmismatkalla olen itsekin ollut.


Omatoimimatkoilla jo pelkästään reissun suunnittelu saa ainakin minut innostumaan. On hauska itse selvittää kohteita missä olisi kiva käydä, ja selvittää miten niihin helpoiten pääsisi. Mutta ennen kaikkea mielestäni on ihana lähteä matkalle niin ettei tiedä mitä se tuo tullessaan. Se ihana jännittynyt ja odottava tunne kun lähtee kotoa rinkka täysilleen pakattuna kohti lentokenttää, ja kaikki se ikävä odottelu sielläkin kuuluu suurena osana matkantekoa. Kaikki ikävätkin hetket, kun ei ole ihan varma missä sitä on tai mistä se bussi nyt lähtikään, jäävät mieleen jälkikäteen hauskoina muistoina.

Voin silti sanoa, että varsinkin omatoimimatkoissa yksi tärkeimmistä asioista mitä pitää ottaa huomioon, on matkakumppani. En minä ihan kenen kanssa vain lähtisi vieraaseen maahan. Teemu on minulle juuri täydellinen matkakumppani, minä yleensä suunnittelen reissut ja Teemu osaa hyvin suunnistaa meidät sinne minne olemme ajatelleet. Itselläni ei ole minkäänlaista suuntavaistoa. Sen oikeasti aika pelottavaa...
Lisäksi minun kielitaitoni ja uskallus puhua englantia, ei ole ihan parhaasta päästä, joten Teemu joutuu yleensä hoitamaan ikävimmät puhetuokiot ulkomailla. 


Omatoimimatkojen puolustuksena voisin vielä tarkentaa tuota aikataulujen vapautta. En ainakaan itse haluaisi kenenkään tulevan sanomaan tarkalleen koska pitää olla tietyssä paikassa ja kuinka kauan siellä saa olla. Matkalla pitää olla vapautta, niin että jos haluaakin poiketa yhtäkkiä läheiseen kahvilaan tai pysähtyä puoleksi tunniksi valokuvailemaan, saa sen tehdä ilman velvotteita.

Lisäksi sellaiset yllättävät käänteet on hauskoja matkoilla, jos vaikka yhtäkkiä vuokrataankin auto jo lähdetän jonnekin vähän kauemmas. Tai jos on kurja ilma niin peruuttakin kaikki mitä oli ensin ajatellut ja keksii jotakin ihan muuta. Elämässä on mielestäni ihan tarpeeksi asioita, mitä pitää tehdä. On pakko nousta joka aamu töihin, vaikkei juuri nyt huvittaisi. Reissussa pitää olla se vapaus, että saa muuttaa mieltään tai olla tekemättä vaikka mitään jos haluaa. Varsinkin tietynlaisissa valmismatkoissa (esim alppimatkat) on tarkat päivät minkä mukaan mennään, eikä siinä ole varaa suunnitelman muutoksiin. Minulla ei tietenkään ole juurikaan kokemusta mutta näin ainakin ajattelisin.

Varmasti nämäkin ovat paljolti makuasioita. Mistä sitten tykkää ja mitä matkailulla hakee, siitä se kai kiinni on. Itse haen uusia kokemuksia, upeita maisemia ja paikkoja ja ihania hetkiä rakkaani kanssa :)

Mitä mieltä te olette, kumpaa kannatatte matkailijana?

(Kuvat on ottamiani Saksanmaalta)

2 kommenttia:

  1. Jos oon menossa kaupunkilomalla, kannatan omatoimimatkailua, mutta taas jos olen menossa rantalomalle, valmismatkojen helppous voittaa. Eli vähän riippuu kohteesta. :)

    http://viimeinen-nuotti.blogspot.fi/
    http://made-by-heidi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin rantalomilla toki onkin eriasia, kun tarkoitus onkin enempi vain rentoutua :) Olen vain kauhean vähän harrastanut noita rantalomia :)

      Poista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)