torstai 9. toukokuuta 2013

Terassikauden avaus

Onpas nyt paljon kesän avauksia tähän toukokuun puoleenväliin. Ei haittaa, voisi olla enemmänkin lämpimiä ja aurinkoisia päiviä! Pääsin töistä onneksi jo kahdelta, joten makoilin hetken aikaa parvekkeella kun odottelin että Teemu pääsisi töistä kotiin. Ihanan lämpimästi paistoi aurinko jo varsinkin kun makoilin lasitetulla parvekkeella. Taisin pieneksi hetkeksi nukahtaakkin, tuli taas viime yönä nukuttua niin vähän aamuvuoron vuoksi.

Kun Teemu pääsi kotiin niin suuntasimme heti ulos pyörillä katsastamaan keskustan terassitilanne. Noh, kun seuraava päivä on pyhä ja kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä niin ei kai siinä voi muuta olettaakaan kun että kaikki paikat ovat ihan täynnä. Telakasta löydettiin pienellä odotuksella yksi pöytä jossa vietettiin sitten muutamia tunteja auringosta ja juomista nauttien.

Päivän asuksi valitsin valkoiset uudet farkkuni. Olin hieman kahden vaiheilla viitsisiko laittaa jopa caprit, mutta kun lähdettiin sen verran myöhään liikkeelle niin epäilin että voisi tulla kylmä.
Olutta, Magnersia ja auringonpaiste <3
On se terassilla istuminen vaan jotenkin niin ihanaa. Tykkään ihan hirveästi ja harmittaa kun viime kesänä ei ollut kelejä suhteessa vapaa aikaan niin että olisi voinut enemmän niissä aikaa viettää.

Sitten tultiin viellä meille grillailemaan ja viettämään iltaa. Siitä ei ole sen koomin kun muutama grillaus kuva :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)