maanantai 6. toukokuuta 2013

Yksin kaupungilla

Minä olen aina viihtynyt hyvin myös itsekseni, vaikka voisi sanoa että varsinkin kun jonnekin lähtee niin ystävien kanssa on usein hauskempaa. Silti sillon tällöin on hyvä lähteä ihan yksikseen vaikka kaupungille pyörimään ja tehdä mitä haluaa ja miettiä syntyjä syviä. Sillon kun Tamperelle muutin Teemun kanssa asumaan, oli se kesä aika yksinäinen kun Teemu oli paljon töissä ja itselläni oli sillon aika vähän töitä kun osa-aika hommia tein. Silloin opin ehkä eniten viihtymään myös kaupungilla itsekseni, meni paljon kirjan kera kahvilaan lukemaan ja nauttimaan ihanista kahvista. Mielestäni on hienoa että viihtyy myös itsekseen ja tärkeää myös oman itsensä hyväksymisen kannalta.

Kuitenkin takaisin tähän päivään, syy miksi lähdin yksikseni kaupungille oli että keli oli aivan mahtava ja Teemu lähti Vammalaan korjailemaan moottoripyörää (hyvällä tuurilla päästään jo huomenna ajelemaan!!) ja kaikki Tamperelaiset kaverini olivat töissä. Jäin kuitenkin pyörimään vain Tammelan alueelle, kävin bonuksella pitkän ja antoisan kirppiskierroksen. Oli todella paljon kaikkea uutta kivaa ja pöydät oli pullollaan. Onneksi en rohmunnut ihan kaikkea, sillä jos totta puhutaan niin voisin itsekin ottaa kirppispöydän.


Sitten esittelyssä uudet arskat. Onko liian isot teidän mielestä ? :) Teemu sanoi että näytän kärpäseltä, itse en ole aivan varma tykkäänkö niistä kovasti vai onko ne pikkuisen liian isot päähäni.


Pyöräily on sitten mukavaa, ainoa ongelmani on että omaan huonon kunnon ja tykkään polkea aina kauheaa kyytiä. Huono yhdistelmä. Olen aina ihan kuollut pikkuisen pyörälenkin jälkeen.
Tampere <3
<3
Shoppailun jälkeen hain vielä hesestä ihanan Brownie pyörteen ja soitin siskolleni. Oli ihana vain istahtaa penkille ja nauttia auringosta. Ihana kesä tulee pian.

Mikäs sieltä puskee ? :)

On jotenkin niin ihanaa aikaa nyt kun vihdoin kelit ainakin hetkeksi lämpeneet ja aurinko paistaa <3 Miten sattuikin että minulla on vielä aamuviikko joten nyt on pitänyt keksiä joka päivälle jotakin mukavaa tekemistä. Kumpa se Teemu saisi vielä sen moottoripyörän toimimaan niin pääsisi piiiiitkästä aikaa ajelemaan. Johan sitä on odotettukin ja kateellisena silmäilty ohikiitäviä pyöriä, yhyyy :)

Saatiin vihdoin tietää kesälomatkin hetki sitten. Niin, minulla on elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma! Olen vaihtanut aina työpaikkaa kun olisi lomaa ollut. Mutta nyt, kuinka ihanaa. Saatiin vielä suurin osa lomapäivistä Teemun kanssa yksiin. Jee :) Kesä here we come !!

Sitten vielä kirppislöytöni:

Ihana neule 2,5€

Ihana keltainen mekko, saapi nähdä onko liian juhlava arkikäyttöön. Mutta sopii ainakin kesällä juhlintaankin. Hinta 5€

Kukkahame, 4€


Punainen mekko 3€


Perus toppi 2,5€

Nyt alkaa riittää tämä shoppailu taas hetkeksi, heh. Ei tosin rahaakaan olisi enää shoppailla, palkka onneksi tuloillaan.

Loppuun vielä musiikkihehkutusta. En voi käsittää miksi en ole aikaisemmin kuunellut Soilworkkia. Ihan älyttömän hyvää, juuri sellaista musiikkia mistä tykkään ja laulajakin on ihan huippu. Onneksi ihana työkaverini vinkkasi kyseisen bändin, nyt en ole muuta kuunnellutkaan hetkeen :)


4 kommenttia:

  1. Ihania kirppislöytöjä! Mun mielestä muille sopii aina tosi hyvin kaikki arskat kun taas mulle itelleni ei sovi mitkään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla on aina sama fiilis, tuntuu että muille sopii niin hyvin ja itse oon aina vähä epävarma että onko tää nyt oikeesti fiksun näköiset :)

      Poista
  2. Ei vitsi, mulla on tuollainen samanlainen mekko kun toi keltainen, mutta korallisena menossa kirppikselle! :) Toi koristelu tuossa rinnuksessa on ihan mielettomän makea, mutta harmi kun vaate ei istu mun kropalle sitten ollenkaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todella ihana tuo koristelu. En ole itsekään varma sopiiko kuin hyvin omalle kropalle mutta oli niin ihanan värinen ja edullinen että oli pakko ostaa ;)

      Poista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)